
Peuraa on ammuttu ja on aika kerätä varusteet jahtilavalta sekä ottaa esille jäljityksessä ja suolistuksessa tarvittavat välineet. Kokenut metsämies pärjää tästä eteenpäin lampulla ja puukolla, mutta toimintaa voi helpottaa muutamalla lisävarusteella.
Tässä jutussa esittämäni tavarat kulkevat itselläni aina mukana repun pohjalla pikku pussukassa.
Riittävästi valoa
Hyvä otsalamppu on täysin välttämätön varuste jo senkin takia, että usein ehtii tulla pimeä ennenkuin kaadolle päästään. Itselläni on aina kaksi otsalamppua mukana ”Herra Murphyn” takia. Mikä onkaan harmillisempaa kuin olla kunnon kaseikossa, kun lamppu sammuu lopullisesti.
Varaparistot tuovat myös mielenrauhaa jäljitykseen. Tämän lisäksi minulla on mukana pyöräilyyn tarkoitettu lamppu, jolla todellakin pimeys muuttuu valoksi.
Verijäljen merkitseminen
Joskus käy niin, että verijälkeä on vaikea seurata tai se hukataan hetkeksi kokonaan. Silloin on tärkeää merkitä kohta, jossa jälki on viimeksi nähty. Tähän käy hyvin värikäs muovinauha tai wc-paperi. Jälkimmäinen vielä maatuukin maastoon sopivasti.
Kun jälki on merkattu, on mahdollista tehdä vähän isompi ympyrä oletettuun menosuuntaan ja löytää jälki siten. Usein käy niin, että verijälki on runsaampi esimerkiksi eläimen hypättyä ojan yli. Merkintä on tärkeä siksikin, että koira voidaan tuoda myöhemmin jäljelle, jos peuraa ei itse löydetä. Silti pääsääntöisesti hyvästä osumasta peuraa on melko helppo jäljittää, kun vain etenee maltilla.
Varusteet kaadolla
Puen ensin päälleni suojahihat ja kumihanskat. Itselläni on Varustelekan aikanaan myymät kankaiset kirurgin hihat, jotka voi pestä käytön jälkeen. Muovisia hihasettejä on myynnissä monenlaisia ja kertakäyttöisinä ne menevät roskiin käytön jälkeen.
Kumihanskoista olen jokusen vuoden suosinut asentajan kertakäyttöhanskoja, jotka ovat selkeästi vahvempaa tekoa kuin yleisimmät mallit. Hanskoja on syytä käyttää jo siitäkin syystä, että usein metsällä ollessa käsissä on naarmuja tai haavoja, jotka voivat altistua bakteereille eläintä avattaessa. Erään lääkärin antama hyvä ohje kuuluukin, että pidä hyvä huoli pienistä haavoista ja hyvistä kavereista.
Itse aloitan perkaamisen ”kairaamalla” peräsuolen. Tähän on olemassa kätevä työkalu, jota myydään nimillä Butt Out tai HME peräsuolen poistotyökalu, mutta terävä puukkokin ajaa asiansa hyvin.
Seuraavaksi kiinnitän peuran takajalan kolmen metrin narun pätkällä puuhun tai pellolla ollessa alumiinisella telttakiilalla maahan. Peuran avaaminen on paljon helpompaa, kun jalka pysyy tieltä pois. Maltti on valttia, jotta suolisto saadaan pois eläimestä ehjänä.
Rintakehän avattuani varsinkin nuorilla eläimillä käytän rintalastan levitintä, jolloin suolistaminen on siistimpää. Kaikenlaista häsäämistä ja rimpuilua pitää puukkojen kanssa välttää – vältytään haavereilta.
Puukon pitää olla niin terävä, että nahka ikään kuin vain piirretään auki yhdellä siistillä viillolla ilman karvoja katkovaa nyhräämistä. Muutenkin ruho pyritään pitämään mahdollisimman puhtaana koko matkan nylkypaikalle. Hyvä idea on pitää tarvikepussissa mukana pientä veitsenteroitinta.
Kun peura on suolistettu, sisäelimet laitetaan pussukassa mukana olevassa muovipussissa reppuun. Eläin on helppo vetää metsästä narulla, joka on matkassa. Kädensijaksi naruun käy pätkä jäykempää puutarhaletkua tai vaikka lyhyt pätkä harjanvarresta.
Kun kaikki nämä tavarat säilyttää aina samassa pussissa ne on helppo napata metsälle matkaan.
Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi