
Villisian päätyminen saaliiksi jousella Suomessa on toistaiseksi suhteellisen harvinainen tapahtuma. Miten se onnistui meiltä?
Havaintoja
Täydennämme kaverini Jukan kanssa huhtikuussa viljaa ruokintapönttöihin, tarjoten riistalle vielä tukiruokaa talvikauden jälkeiseen aikaan. Tällöin riista ja etenkin synnyttämiseen valmistautuvat naaraat saavat tutusta paikasta ruokaa sekä suolaa vihreämpää kasvukautta ja luonnon ruokaa odotellessa.
Ylläpidämme Jukan muutamaa ruokintapaikkaa Iitissä Päijät-Hämeen itäisimmässä kunnassa. Samalla olemme jo vuosia seurailleet siinä ohessa sorkkaeläimien liikkeitä ja kannankehitystä metsästysalueellamme. Alueemme on valkohäntäpeuran ja villisian osalta harvankannan aluetta, jossa molempia riistaeläimiä on mahdollista metsästää vuosittain. Peurakanta on viimeiset parikymmentä vuotta pysynyt omien havaintojeni mukaan melko stabiilina, mutta kauris- ja villisikakannat ovat kasvaneet hienokseltaan viimeisen kymmenen vuoden ajalla varsinkin villisian levittäytyessä hitaasti kohti länttä.
Villisian jo muutenkin haastavan pyydettävyyden vuoksi tällä harvankannan alueella sen vaikea pyytäminen korostuu entisestään ja villisikasaaliin saaminen onkin erittäin onnistunut saavutus, joka on monesti kovan työn ja aina rahtusen myös hyvän tuurin ansiota. Oli kyseessä sitten mikä metsästysmuoto tahansa.
Alkukesästä alueellemme ilmaantui useampia villisikoja. Karjuja yksittäin ja pieniä porukoita mahdollisesti ylivuotiaista koostuvia yksilöitä, jotka etsivät itselleen uusia reviirejä. Monesti villisiat ovat vain ohikulkumatkalla ja jättävät itsestään kertaluontoisen havainnon, mutta välillä jotkut jäävät myös alueelle pidemmäksi aikaa eli ovat hyväksyneet sen elinpiirikseen. Viime vuosina lähialueilla on ollut myös porsasporukoita, jotka liikkuvat hyvinkin suppealla alueella kesäkaudella.
Kaksi karjua
Tämän kesän yksilöistä pari karjua jäi alueellemme pidemmäksi aikaa. Teimme Jukan kanssa niistä pitkin kesää erilaisia havaintoja harvakseltaan jälki-, näkö- ja riistakamerahavaintojen muodossa. Aloimmekin suunnitella kesäkytiksien toteutusta ruokintapaikoillamme ständeiltä. Jukka kyttäili haulikon kanssa täyteisellä, kun käsivammasta johtuen jousimetsästys oli hänellä tauolla. Itse olin päättänyt kytätä tänä kesänä erityisesti jousella, haaveena edelleen jousisika. Vuonna 2021 se oli kertaalleen itsellä jo lähellä ollutkin, mutta silloin iso karju pelästyi jousikameran valoa viime hetkillä 10 metrin päästä. Kyseisen karjun onnistuin sinä kesänä kaatamaan myöhemmin haulikon täyteisellä ständiltä lähihollista, mutta se on eri tarina.
Huomattuamme villisikojen satunnaisen käynnin alkukesällä, päätimme jatkaa viljan ja muun tarjoiltavan pitämistä parilla ruokintapaikalla, joissa tarkoituksemme oli harrastaa kyttäysmetsästystä. Kokemuksen pohjalta ja lähialueiden ruokintapaikkoja tietäen, kyttäysmetsästystä ei ainakaan helpota se asia, jos aktiivisia ruokapaikkoja on useita ja lähellä toisiaan alueella. Monesti se tavoiteltu ja harvalukuinen saalis onkin juuri siinä vieressä olevassa paikassa täyttämässä mahaansa kuin missä itse istut. Se mikä on sopiva tai oikea määrä ruokintoja ja miten lähellä toisiaan on mahdotonta sanoa. Se riippuu niin paljon alueesta, riistakannasta sekä miltä kantilta asiaa miettii, riistanhoidon vai pelkästään metsästyksen – vaiko molempien.
Asiaa voi kuitenkin pohtia siltä kantilta, että onko todennäköisempää saada riistatilanne kyttäämällä aikaan, jos esimerkiksi 1000-2000 ha kokoisella alueella on 2-5 vai 10-20 ruokintapaikkaa? Mikäli alueen riistakanta saa riittävän tarjoilun vähemmillä ruokintapaikoilla mahdollistaa se myös metsästyksessä riistatilanteen saamisen todennäköisyyttäkin hieman enemmän.
Aloitimme kyttäykset kesäkuussa ja istuntotunteja kertyi kummallekin kotiväeltä kysyttäessä vähintään mielenvikainen määrä. Kuulohavaintoja saatiin useampaan kertaan ja Jukka kertaalleen yhden karjun näkikin ständiltä mutta sitä kunnollista hollia ei meinannut siunaantua. Omiin kokemuksiin pohjautuen villisika on paljon varovaisempi tulemaan ruokinnalle kuin esimerkiksi peura. Sian lähestymisen ruokinnalle kuulee jo kaukaa viimeistään siinä vaiheessa kun se nuuhkii ilmaa kärsän kautta. Tästä nuuskuttelusta kuuluu kunnon kohina! Metsästäjän hajujen pidättäminen onkin korostetusti vaikein asia villisikaa kytätessä lähihollille. Itse en pidä kyttäämiseen tarkoitettuja vaatteita ollenkaan talon vaatekomerossa, vaan täysin erillään omassa suljetussa pussissa tai laatikossa luonnontuotteiden ja hajujen kanssa.
Heinäkuun kahdestoista
Sovimme päivällä Jukan kanssa, että aloitetaan illan kytistouhut klo 19 kunnon iltapalalla ja suunnittelutuokiolla grillin ääressä hänen luonaan. Meillä oli tieto, että parissa paikassa oli edellispäivien havaintojen puolesta eri siat käyneet ruokailemassa ja molemmat pääsisivät istumaan kuumille paikoille kesäyötä viettämään taas. Grillin ääressä pohdimme vaan kumpi menee kumpaan paikkaan. Ständille oli kerettävä kuitenkin viimeistään 21 mennessä, ettei käy samoin kuin itselle muutama päivä aiemmin, kun ständille mennessä sika olikin jo paikalla ja homma tyrehtyi heti alkuunsa…
Gentlemanina annoin Jukan päättää kumman paikan valitsee ja menen siihen kumpi jää. Parin makkaran ja kahvipullan jälkeen Jukka valitsi paikakseen sen, jossa saattoi muodostua todennäköisesti hieman pidempi ampumamatka max 40 metriä ja peitteisempi maasto mikä sopi haulikon kanssa kyttäämiseen paremmin kuin jouselle.
Itselleni jäi sitten hieman avarampi kytispaikka jousen kanssa, jossa ampumamatka saattoi muodostua hyvinkin lähelle, riippuen kyttääjän hermoista… Sovittiin, että mikäli toinen pääsisi ampumaan niin toinen voi jatkaa rauhassa omaa kytistään ja ampuja voi soitella ennakkoon tiedotettua koiramiestä tarvittaessa jäljestämään.
Saavuimme hipihiljaa paikoille ja kiipesimme molemmat omille ständeillemme klo 21. Aikaisimmillaan eräs karju oli esiintynyt puoli kymmenen aikoihin ruokinnalla, muutoin liikkumien ajoittui pääosin alkuyön tai aamuyön tunneille. Kytiksestä saattoi siis tulla hyvin lyhyt tai pitkä istunto ampumatilanteen tullessa. Normaalitilanne oli tyhjää istumista koko yön luontoäänistä nauttien, mutta on se vain yritettävä, että voisi joskus onnistuakin!
Asettelin repun ständille viereeni totuttuun tapaan valmiiksi, jotta sain sieltä hiljaa tarvikkeita, juomista ja välipalaa otettua ilman vetoketjun tai taskujen aukomista. Laitoin Eastonin 340 Aftermath-nuolen 100-grainisella kiinteäteräisellä QAD Exoduksella varustettuna Bear Kuma 30 -jouseni jänteelle ja jousi vasemmalle puolelle ständin koukkuun leijumaan vasemman käden ulottuville. Vielä ständin vakiopehmusteet asetellen persauksen alle ja jälleen olen valmis yhteen pitkään kokoyön istuntoon.
Rasahduksia ja lähestymistä
Paikkani on pellon ja metsän rajassa. Ständiltä metsän puolella olevalle ruokintapaikalle on matkaa noin 12 metriä. Katselen siinä vipeltäviä kahta hiirtä ja niiden vieressä pomppivia mustarastaita. Tuloääneni ovat vaienneet ja tilalla normaalia luonnon ääniä. Olen istunut noin puolisen tuntia, kun kuulen takaoikealta oksan rasahduksen vaimeana, mutta selvänä. Jukan kanssa aiemmin puhuin, mikäli tähän paikkaan tänään sika tulisi niin se saapuisi 99% varmuudella juuri tuolta suunnasta tuulensuunta huomioiden.
Kuuluu uusia rasahduksia selvästi ja sitten taas hiljenee. Arvioin matkaksi alle 200 metriä. Alan maltillisesti jo elättelemään toiveita, tulisiko tänään jo viimein näytille sika eikä peura. Ja taas kuuluu rasahduksia selvästi lähempänä. Kohta kuuluu aivan kuin olisi tonkastu kärsällä jotain juurakkoa ja heti perään selvä rouskutus. Mietin ettei tämä voi olla kuin nyt se sika. Hetken päästä näen tiheän kasvuston seassa liikettä paljaalla silmällä ja huomaan häivähdyksen korkeasta eläimestä.
Alkuinnostukseni katoaa samantien kun mietin, että onko se peura kuitenkin. Eläin jää seisomaan paikalleen tiheikköön noin 60 metrin päähän oikealle puolelleni. Kaivan lämpökameran taskustani varmistaakseni mikä eläin siellä oikein on. Heti en näe kuin pelkkää suttua, mutta samassa eläin ottaa pari askelta eteenpäin ja Pulsarin linssit näyttävät täydellisen sian hahmon silmääni. SIKA!
Muistan laittaa nauhoituksen kamerasta päälle, jotta saisin myös lämpökameran kuvaa talteen. Sillä ja paljaalla silmällä seuraan kuinka sika erittäin tarkasti tutkailee alueen turvallisuutta. Näen ja kuulen kuinka se nuuhkii ilmaa kohisten. Minusta sian suuntaan käy kokoajan pieni tuulenvire, kuten Jukalle tulosuuntaa veikkailinkin. Nyt jännitän että omat hajustekikkani ja ständin korkeus riittävät pitämään hajuni kärsän tavoittamattomissa. Hetken haisteltuaan, sika lähtee minusta pois päin ja kokonaan häviten näkyvistä. Askeleet loittonee ja lopulta en kuule mitään.
Laitan Jukalle viestiä, että näin sian ja se poistui paikalta, toivottavasti ei saanut minusta hajuja. Viisitoista minuuttia oli täysin hiljaista ja ehdin jo ajatella että tämä ilta oli tässä, kunnes pienen rapseen kera sika ilmestyy etuoikealta taas osittain näkyviin haistelemaan vajaan sadan metrin päähän ja sama toistuu. Kolmannen kerran se tulee täysin näkyviin suoraan edestä haistellen ilmaa ja tutkaillen minun suuntaan, jonka jälkeen häviää taas näkyvistä.
Nyt kuulen kuinka se kiertää etuvasempaan ja tiedän aikaisemmista havainnoista, että tuolta se tulee todennäköisesti nyt tänne, mutta tuleeko hollille asti? Sika lähtee lähestymään noin sadasta metristä ja kuulen kuinka se kokoajan kävelee muutaman askeleen ja pysähtyy ja taas kävelee. Ständin edessä on tuuhea kuusi, jonka oksien läpi näen taas sian tulossa suoraan minun suuntaan.
Tässä vaiheessa laitan jousesta Tactacamin kuvaamaan. Odotan että sika saapuu kuusen takana loppumatkan, mutta eipä tulekaan vaan lähtee kääntämään noin 40 metrin päästä minusta katsottuna oikealle täysin aukealle paikalle edelleen koko ajan pysähdellen ja haistellen.
Kuvaan koko ajan jousta rauhassa kääntäen ja mietin missä vaiheessa uskallan vetää jousen vireeseen, jos se tuleekin tuolta täysin aukean kautta. Sika tulee aukealle seisomaan noin 35 metrin tasalle kyljittäin ja muistan kun sanon itselleni, nyt sinulla on se paikka jo kokeilla jousella villisikaa. Maltan kuitenkin mieleni ja toivoisin vielä edes viisi metriä pois matkasta. Nyt se liikahtaa hieman rivakammin vielä enemmän oikealle ja sieltä nopeasti tulemaan suoraan kohti pysähtyen 20 metrin päähän kyljittäin ja itsellä ei ole vieläkään jousi vireessä.
Jousi vireeseen – ja hyvä osuma!
Kuvaan vain sikaa paikallaan jähmettyneenä ja viimeistään tässä kohtaa huomaan kuinka sydän meinaa hakata itsensä ulos rinnastani. Sika kääntää päätään ja tuijottaa suoraan kohti, toivon että se ei nyt saisi vaan hajuja minusta tai kuulisi sykettäni. Sekunnit ovat pitkiä kun mietin, että mitenhän tässä oikein käy.
Sika lähtee kävelemään vielä edelleen kohti ja kääntyy edessäni tuuhean kuusen taakse kohti ruokintapaikkaa, matkaa vain 8 metriä! Nyt on tilaisuuteni koittanut vetää jousi vireeseen näkösuojan turvin. Odotan vielä varmistukseksi sian ottaessa kuusen takana kävelyaskeleita ja sitten tempaisen jousen vireeseen. Whiskerin nuolihyllyn karva ei pitänyt onneksi mitään ääntä kun olin voidellut nuolet riittävästi silikonilla.
Jään odottamaan jousi vireessä kytäten kuusen toista puolta, että sika ilmestyisi näkyviin. Ensin ilmestyy kärsä ja taas pysähdytään. Hetken kuluttua tulee pää ja kaula näkyviin. Enää askel tai kaksi riittää, niin ei ole kuusen oksia edessä.
Viimein sika ottaa askeleen ja koko kylki tulee näkyviin. Olin niin keskittynyt ja tähtäimen liike rauhallinen, että pystyin hyvin rauhallisesti viemään ylimmäisen pinnin sian lapaan ja pitämään siinä sekunnin ennenkuin koukistin etusormeani liipaisimeen. 61-paunainen Bear lähetti nuolen matkaan kohti 13 metrin päässä olevaa kylkeä ja lyhyestä matkasta huolimatta kerkeän näkemään kuinka vihreä valonokki pyyhältää tismalleen siihen missä tähtäinpinni oli. Osumasta kuuluu selkeä mäsähdys, sika hieman niiaa osumasta ja spurttaa voimakkaasti tulosuuntaansa häviten vauhdilla tuuhean kuusen takana näkyvistä.
Kuuntelen pakolaukkaa ja risujen katkeamisia rauhassa. Huomaan kuinka adrenaliini puskee nyt läpi miehestä ja jousi tärisee kameraa myöten käsissä. En kuule enää ryskettä metsästä ja olen aika varma, että sika kaatui suoraan eteeni 100-200 metrin päähän. Laitan jousen telineeseen ja otan hetken omaa aikaani tasailessani pulssiani miettien onko tämä totta.
Jälkityöt
Laskeudun jonkun ajan kuluttua ständiltä ja menen katsomaan osumapaikkaa. Löydän nuolen joka on hyvässä kirkkaassa veressä läpikotaisin. Varmistun tästä edelleen, että osuma oli hyvä. Valonokki loistaa 40 metrin päässä pakosuunnassa, joka oli tippunut sian kyljestä kesken juoksun. Jätän sen sinne palamaan, soitan koiramiehelle, kaverilleni Henrille ja ilmoitan Jukalle tapahtuneesta. Jukka viestittää onnittelut ja jatkaa vielä kytistelyä. Kello on nyt 22:40 ja täysin valoisaa.
Henrin kanssa sovittiin, että koitan ensin itse katsoa lämpökameralla sikaa, mutta maaston peitteisyydestä johtuen en sitä löytänyt. Henri saapuu koiran kanssa paikalle reilu tunti ampumisesta ja liinaamme norjanharmaa Leevin kuonoon luottaen ampumapaikalta suoraviivaisesti reilun sata metriä tiheään puskaan, josta löydämme reilun kokoisen karjun kaatuneena.
Henri onnittelee jousikaadosta ja itse kiitän jäljestämisavusta. Jäljityspartion kanssa jäljitellessä kesäyön pimeys oli jo saapunut puolenyön aikoihin ja tällöin pakojäljellä oleva veri näkyi lampun valossa erittäin paljon selkeämmin maastosta kuin ammuntahetken kirkkaan kelin aikana. Verta oli tasaisesti koko pakomatkalla, kuitenkin hieman enemmän keskivaiheilta kaadolle asti.
Viestitän Jukalle, että nurin on ja vedämme Henrin kanssa sian pilkkiahkion avulla tien varteen, joka oli tällä kertaa saaliin kokoon nähden kirjaimellisesti laitoja myöden täynnä. Jukka ei malta istua kauaa enää omassa passissaan, vaan saapuu puoli yhden aikoihin kaadolle tarkastelemaan jousikarjua. Otan konjakkipullon ja annan metsäntapiolle sekä meille kaatoryypyt ainutlaatuisesta hetkestä.
Kolmistaan tapahtumaa kerratessa kesäyön hiljaisuudessa, puhelimeni piippaa ja avaan riistakamerasähköpostin nähdäkseni, että toinen karju on nyt siellä mistä Jukka tuli juuri puoli tuntia sitten pois. Jukka ei ollut uskoa silmiään kuvaa katsoessaan ja ottaa pari ryyppyä lisää konjakkipullosta.
Päätimme viedä sian nylkyliiterille käsiteltäväksi ja laittaa kylmiöön odottamaan parin päivän päästä tehtävää jatkokäsittelyä. Nuoli oli mennyt lavan takaa sisään ja tullut ulos toiselta puolelta kainalosta lävistäen molemmin puolin kylkiluut. Kyseessä siis haluttu tuplakeuhko-osuma, josta pakomatka muodostui maltilliseksi, noin 100 metrin pituiseksi. Kärkenä toiminut QAD Exodus Swept Blade ei kärsinyt osumasta lainkaan.
Punnitsimme karjun ja elopainoksi tuli 110kg. Kyseessä oli toiseksi isoin omalle kohdalle siunaantuneista saaliiksi saaduista villisioista. Otimme näytepalat trikiini- ja ASF-virustutkimuksia varten totuttuun tapaan näytepusseihin ja toimitin ne seuraavana arkipäivänä postilla kohti ruokavirastoa.
Pari päivää myöhemmin paloittelimme Jukan kanssa sian jakaen sen puoliksi kummallekin. Henrille varattiin paistipalaa jäljitysavusta ja maanomistajalle veimme ulkofilettä sekä paistia tutkimustulosten saapumisten jälkeen. Maanomistajia pitää aina muistaa mikäli vain mahdollista! Tämäkin sika oli aikaisempien tapaan puhdas yksilö ja siitä päästään tekemään maittavaa ruokaa fileiden, paistien ja jauhelihan muodossa.
Trofeena mietin alustavasti pään täyttämistä, mutta päädyin tilan ja rahatilanteen säästämiseksi tekemään itse hammastrofeen muistoksi seinälle itsetehtyjen jousikauriin ja peuran sarvitrofeiden viereen. Onpahan kaikissa sitten samankaltaista omaa kädenjälkeä mitä ihailla.
Tämä oli ainutlaatuinen metsästyskokemus, joka jäi myös videolle. Video tapahtumasta tulee julkaisuun myös SK Hunting kanavalle YouTubeen.
Teksti ja kuvat: Sami Karhu