Hyvä riistatilanne kestää usein vain muutamia sekunteja. Riistaeläin pysähtyy, ampuja tekee päätöksensä ja ensimmäinen nuoli ratkaisee. Tilannetta ei voi uusia. Siksi jousella metsästäjä harjoittelee. Hän ampuu tauluun, 3D-eläimiin, arvioi etäisyyksiä ja hioo suoritustaan yhä uudelleen. Silti yksi harjoittelumuoto jää monelta kokeilematta: kilpailut.
Kilpailuja saatetaan pitää lähinnä urheiluna tai huippuampujien harrastuksena. Ajatellaan, että ensin pitäisi osata ampua riittävän hyvin, ennen kuin kilpailuihin voi lähteä. Kokeneiden kilpailijoiden kokemukset kertovat kuitenkin jotain aivan muuta. Heidän mukaansa kilpailu ei ole vain tapa mitata omaa tasoaan, vaan ennen kaikkea tehokas tapa kehittyä jousimetsästäjänä.
Tätä artikkelia varten haastattelin neljää pitkän linjan kilpailijaa: Harri Verhoa, Mika Rutosta, Timo Pirppua ja Arto Kangasmäkeä. Heidän taustansa ja kilpailuhistoriansa ovat erilaisia, mutta vastauksista nousi esiin yllättävän yhtenäinen viesti.
Kolme kilpailujärjestäjää – yhteinen tavoite
Suomessa jousiammuntakilpailuja järjestävät pääasiassa kolme tahoa. Suomen Jousimetsästäjäin Liitto (SJML) järjestää metsästyksellisiä kilpailuja, joissa pyritään jäljittelemään mahdollisimman hyvin jousimetsästyksessä vastaan tulevia tilanteita. Suomen Jousiampujain Liitto (SJAL) järjestää World Archeryn sääntöjen mukaisia kilpailuja, ja Suomen Maastojousiampujain Liitto (FFAA) puolestaan IFAA:n sääntöihin perustuvia maasto- ja 3D-kilpailuja.
Kilpailumuodoissa, jousiluokissa ja säännöissä on eroja, mutta niiden tavoitteessa on paljon yhteistä. Kaikissa harjoitellaan turvallista, hallittua ja tarkkaa jousiammuntaa vaihtelevissa olosuhteissa. Myös kilpailijat liikkuvat nykyisin aiempaa enemmän eri järjestäjien kilpailuissa. Moni aktiivinen ampuja osallistuu saman kauden aikana niin SJML:n, SJAL:n kuin FFAA:nkin kilpailuihin.
Kilpailu opettaa ampumaan silloin, kun sillä on merkitystä
Kun haastateltavilta kysyttiin, mitä kilpailu on opettanut heille jousimetsästäjinä, vastaukset olivat hämmästyttävän samanlaisia. Kukaan ei puhunut ensimmäisenä mitaleista tai sijoituksista. Kaikki puhuivat paineesta. Mika Rutosen mukaan kilpailu on ennen kaikkea opettanut hermojen hallintaa.
Kilpailuissa paineen alla ampuminen on lähellä samaa olotilaa kuin jännittävä riistatilanne metsällä.
Samaa ajatusta korostaa Arto Kangasmäki.
”Kisapaine aiheuttaa monesti samankaltaisia oireita kuin riistatilanne.”
Harri Verho vie ajatuksen vielä pidemmälle. Hänen mukaansa kilpailut ovat opettaneet ennen kaikkea keskittymään.
”Siinä tilanteessa ei ole muuta kuin se, mihin haluan osua, ja minä.”
Metsällä juuri tämä ratkaisee. Ampumatekniikka voi olla kunnossa, mutta jos mieli ei pysy kasassa, hyväkään suoritus ei onnistu.
Kilpailu kehittää taitoja, joita metsällä todella tarvitaan
Haastateltavat nostavat esiin useita taitoja, joita on vaikea harjoitella yksin tavallisella ampumaradalla. Arto Kangasmäen mukaan kilpailuissa kehittyvät erityisesti etäisyyden arviointi, haastavat ampuma-asennot ja jyrkät ampumakulmat.
”Haastavuus kilpailuissa helpottaa kuitenkin perustekemistä normaaleissa metsästystilanteissa.”
Hänen mukaansa kilpailuissa oppii myös tunnistamaan omat rajansa.
”Osaat myös tunnistaa heikkoutesi paremmin ja jättää vaikka ampumatta riistaa, kun tunnet omat kykysi.”
Harri Verho korostaa puolestaan havainnointia ja rutiinia. Harrastuksen alkuvaiheessa jokainen laukaus koostui hänen mielessään lukuisista yksittäisistä vaiheista. Nykyään niitä on enää kolme.
”Jousikäsi on oikein, sormet ovat jänteellä oikein ja fokus on maalissa. Muut asiat tapahtuvat rutiinilla.”
Tällainen automatiikka syntyy vain toistojen kautta.
Kilpailu on myös oppimisympäristö
Yksi asia nousi esiin lähes jokaisessa haastattelussa, vaikka sitä ei kysytty suoraan. Kilpailu ei ole pelkästään oma suoritus. Se on mahdollisuus oppia muilta.
Verhon mukaan kilpailuissa näkee, miten muut rakentavat suorituksensa, millaisia välineitä he käyttävät ja miksi heidän nuolensa osuvat. Rutonen kertoo saavansa kilpailuista vinkkejä niin ampumiseen kuin välineisiinkin. Kangasmäki muistuttaa, että kilpailut ovat erinomainen paikka tutustua uusiin ihmisiin, kokeilla erilaista kalustoa ja rakentaa jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita. Timo Pirppu tiivistää asian yksinkertaisesti.
”Mahdollisuuden oppia jotain uutta.”
Ehkä juuri tämä erottaa kilpailun yksin harjoittelusta. Muita ampujia seuraamalla oma oppiminen voi nopeutua vuosilla.
Kilpailu on yhteisö
Vaikka kaikki haastateltavat myöntävät olevansa kilpailuhenkisiä, heidän puheissaan korostuu vielä enemmän yhteisöllisyys.
Kangasmäen mukaan kilpailut ovat ennen kaikkea mukava tapa tavata vanhoja kavereita ja tutustua uusiin harrastajiin. Verho kertoo IFAA-kilpailuissa syntyneistä ystävyyssuhteista aina Latviaa myöten.
Kilpailu ei siis ole vain suoritus. Se on viikonloppu samanhenkisten ihmisten seurassa. Monelle juuri tämä on syy lähteä kilpailuihin vuodesta toiseen.
Ensimmäinen kilpailu on vaikein
Lopuksi kysyin jokaiselta saman kysymyksen. Mitä sanoisit jousimetsästäjälle, joka epäröi osallistua ensimmäiseen kilpailuunsa? Vastaukset olivat jälleen hyvin samanlaisia. Pirpun mukaan onnistuminen edellyttää aina sitä, että uskaltaa yrittää.
”Jos ei kokeile, ei anna itselleen mahdollisuutta onnistua.”
Rutonen kehottaa lähtemään rohkeasti mukaan ja kysymään neuvoja.
”Kisat eivät ole tiukkapipoista pönötystä.”
Kangasmäki muistuttaa, että kilpailu on paljon muutakin kuin tuloslista.
”Kilpailut ovat enemmän sosiaalinen tapahtuma kuin vakavaa kilpailua.”
Verho puolestaan kehottaa ajattelemaan kilpailua oppimisen näkökulmasta. Kilpailussa näkee, miten oma harjoittelu toimii käytännössä, oppii muilta ja saa uusia tuttavuuksia.
Ehkä juuri siksi ensimmäinen kilpailu on usein kaikkein vaikein. Seuraaviin on jo paljon helpompi lähteä.
Kilpailu ei ole itseisarvo
Kaikkien ei tarvitse kilpailla. Hyväksi jousimetsästäjäksi voi kehittyä monella tavalla, eikä kilpailumenestys tee kenestäkään automaattisesti hyvää metsästäjää.
Silti yksi asia jäi neljän haastattelun jälkeen vahvasti mieleen. Yksikään heistä ei puhunut kilpailuista vain sijoitusten tai mestaruuksien kautta. He puhuivat paremmasta keskittymisestä, paineensietokyvystä, etäisyyksien arvioinnista, turvallisemmista laukauksista, uusista ystävistä ja jatkuvasta oppimisesta.
Ehkä kilpailujen suurin anti ei olekaan se, että oppii voittamaan muita. Vaan se, että oppii tuntemaan paremmin itsensä – ja sitä kautta tulee hieman paremmaksi jousimetsästäjäksi.
Teksti: Ari Kontiainen
Otsakkeen kuva: Jonas Karlström (Instagram: @closedshutter).
Haastattelut on tehty sähköpostitse ja puhelimitse. Vastauksia on toimituksellisista syistä tiivistetty ja tekstin muokkauksessa on hyödynnetty tekoälyä.
