Oulun seudulla ilmestyvän sanomalehti Kalevan plus-sivuilla käydään keskustelua kaupunkialueella lisääntyneet jäniskannan hallinnasta.
Jatka artikkeliin Kaupunkijäniksiin liittyvää keskustelua Oulussa
SJML Cup 2008
Vuoden 2008 SJML Cup -kalenteri on valmis. Kisojen lisäksi kaikki muutkin liiton tapahtumat löytyvät kootusti tapahtumakalenterista.
Jatka artikkeliin SJML Cup 2008
Jousimetsastys.net historiaan

Kuten aikaisemmin on kirjoitettu, syksyn aikana on ollut käynnissä jousimetsastys.net -sivustolle kertyneen materiaalin siirto näille sivuille. Työ on nyt saatu päätökseen ja jousimetsastys.net siirtyy vuoden alussa nykyisessä muodossaan historiaan.
Jahtimatkalle Latviaan?
Totta kai, sanoi allekirjoittanut. Ja samaa mieltä oli myös joukko muitakin innokkaita, jotka halusivat olla mukana ensimmäisellä Latviaan suuntautuneella jousimetsästysreissulla. Matkalla mukana olivat matkanjärjestäjämme Petri Korhonen, eräs Suomen kokeneimmista jousimetsästäjäjistä, Manu Mäkinen, liiton puheenjohtaja Teemu Simenius, liiton kisavastaava Jorma Tuovinen, sekä allekirjoittanut.
Jatka artikkeliin Jahtimatkalle Latviaan?
Metsästyksen perinteisiä tapoja
Metsästyksellä on Suomessa pitkät perinteet. Aika on muokannut metsästykseen erilaisia kirjoittamattomia ”lakeja” ja tapoja, joita noudatetaan edelleen. Vanhat tavat ja kirjoittamattomat lait ovat asioita, jotka huomataan metsästäjien keskuudessa. Ne ovat kulkeneet perimätietona isiltä pojille ja tyttärille useiden satojen, jos ei jopa tuhansien vuosien ajan.
Jatka artikkeliin Metsästyksen perinteisiä tapoja
Aina oppii, kun on poissa kotoa
Ulkomaille suuntautuva metsästysmatka on paitsi elämys, myös aina oppimiskokemus. Osa asioista opitaan hyvien kokemusten, osa kantapään kautta. Mitä tuli kirjattua viimeisimmällä Afrikan seikkailulla muistiinpanoihin?
Jatka artikkeliin Aina oppii, kun on poissa kotoa
Jänisjahtia metsästystapahtumassa
Minulle metsästys tuo ensimmäisenä mieleen jänisjahdin ajavalla koiralla. Kuulaassa syksyisessä aamussa ajokoiran ajoa kuunnellessa on metsästys parhaimmillaan. Passissa ajon välillä loitotessa ja sitten taas lähetessä on jotain, joka täyttää kaikki odotukseni jännittävästä jahdista.
Jatka artikkeliin Jänisjahtia metsästystapahtumassa
Vaistojousen säätämisestä
Vakaasti lentävä nuoli on tarkkuuden perusedellytys, jousityypistä riippumatta. Vastakaari- ja pitkäjousetkin, näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta, vaativat paneutumista jousi-nuolikokonaisuuden sovittamiseen toimivaksi. Olettaen, että on tarkoitus osua aiottuun kohteeseen. Tämä korostuu erityisesti leikkaavia metsästyskärkiä käytettäessä.
Jatka artikkeliin Vaistojousen säätämisestä
Neljän lapsen äippä syyspuuhissa
Vihdoin koitti jälleen se päivä kun sain vetää päälleni vanhan panostajan pukuni ja naamioida itseni luontoon. Sorsajahdin aloituspäivä ja mukaani otin tänä vuonna taljajousen haulikon sijaan. Kesän metsäratamme alkoikin jo maistua itikalta.
Jatka artikkeliin Neljän lapsen äippä syyspuuhissa
Nopeammat sulitusvaihtoehdot
Mikäli sulkien liimailu nuoliaihion varteen ei enemmin innosta, asian voi hoitaa myös vaihtoehtoisilla tavoilla. Näihinkin tapauksiin saattaa päteä lause ”mikään ei ole niin viisas kuin insinööri”. Vai olisiko enemmän kohdallaan sanonta ”lapsi on terve kun se leikkii (…ja sairas kun ei lopeta…)”?
Jatka artikkeliin Nopeammat sulitusvaihtoehdot
Metsästysnuolen kokonaispainon laskeminen
Nuolen painon absoluuttisella numeroarvolla ei sinänsä ole ampujalle merkitystä, ellei aiotulla metsästysalueella ole vaatimuksia nuolen painon suhteen. Ahvenanmaa on säätänyt nuolen minimipainoksi 25 grammaa (noin 386 grainia) suhteellisen tuoreessa asetuksessaan. Mikäli aiot rakentaa nuolia, jotka käyvät myös ’saarivaltiossa’, kannattaa nuolen paino arvioida etukäteen.
Jatka artikkeliin Metsästysnuolen kokonaispainon laskeminen
Metsästysnuolen valinnasta ja valmistamisesta
Jousella metsästettäessä ehdottomasti tärkein yksittäinen tarvike on äärettömän terävillä leikkaavilla terillä varustettu metsästyskärki. Toiseksi tärkein väline on metsästysnuoli, joka kuljettaa leikkaavaa metsästyskärkeä ilmassa kohti riistaeläimen vitaalialueelta poimittua osumapistettä. Metsästysnuolen voi ostaa liikkeestä valmiiksi tehtynä, mutta sen valmistaminen tarjoaa hyvän keinon perehtyä syvemmin harrastukseensa. Lisäksi itse tehtynä nuolista löytyvät juuri ne komponentit, värit ja mitat, jotka metsästysvälineisiinsä haluaa.
Jatka artikkeliin Metsästysnuolen valinnasta ja valmistamisesta
