10:35
19.12.2010
OfflineTällä päivämäärällä julistaudun Suomen Jousimetsästysliiton kilpailusääntödiktaattoriksi ja samalla otan hallitsijanimen Kim Jong-il FIN käyttöön.
Tämän julistuksen yhteydessä määräämistäni sääntöuudistuksista selvennän seuraavia seikkoja:
-niitä on luettava ehdottomasti ns. joviaalilla asenteella
-jos mahdollinen lukija on tosikko tai hän on ns. "nielaissut rautakangen" niin lukeminen ja eritoten kommentointi on ehdottomasti kielletty
-jos lukija täyttää yllä olevat vaatimukset niin hänellä on suorastaan velvollisuus ajatella ja mietiskellä määräämiäni sääntöuudistuksia sekä voimaan jääviä, 4/2014 hyväksyttyjä, sääntöosia yhtenä kokonaisuutena. Suosittelen vakavasti että hän myös tuo ajatuksensa julkiseksi
-lukiessa on huomioitava joviaali ja kettumainen asenteeni diktaattorina sekä se että ensimmäisessä sihteeristöni puhtaaksikirjoittamassa sääntöversiossa taljajouset oli kielletty kokonaan mutta koska minulla on ns. valta ja voima niin päätin armollisesti sallia ja jopa suositella niitä varusteiltaan nykyisten sääntöjen mukaisena
Määräämäni sääntömuutokset 4/2014 hyväksyttyihin SJML:n kilpailusääntöihin:
4. Luokat:
Vaisto
-ainoastaan ns. rungolta tai kädenpäältä ampuvat jouset ovat sallittuja
5. Rata
Radan merkintä
-Ampumalinja voi olla pystysuunnassa min 0,3m leveä ja linjan ulkopuoliset esteet ja maasto tulee olla mahdollisimman luonnollisia kuitenkin siten että maali ja sen asento on selkeästi tunnistettavissa. Ampumalinjalla, mikäli rasti on sijoitettu ns. suomalaiseen metsämaastoon, voi olla yksi tai useampia 90-45 asteen kulmassa olevia ohuehkoja mutta ampumapaikalle selvästi erottuvia näköesteitä. Jos esteitä on useampia niin on huolehdittava siitä että on jokaiselle ampujalle nuolen lentoradan mukainen "ränni". Tällaisilla rasteilla ampuma-asento on aina vapaa
-Ampuma-asento on joka rastilla vapaa ellei muutoin määrätä mutta suositellaan kuitenkin että vähintään 1/3 rasteista määrätään ammuttavaksi jostain muusta asennosta kuin ns. fita-törötyksestä. Kuitenkin sillä huomautuksella että järjestäjän on varustettava ampumapaikka esim. istuimella, puupassilla tms varusteella joka mahdollistaa kaikille määrätyn ampuma-asennon
Pakollinen ampumakoerasti
-halkaisijaltaan 23cm osuma-alue sijoitetaan riittävän kokoisen 2D/3D maalin kylkeen ns. vitaalialueelle kuitenkin siten että se rajat eivät näy ampumapaikalle. Ampumapaikalla on ehdottomasti oltava näkyvissä kuva, joko riittävän hyvin piirretty tai valokuva, josta kilpailija voi nähdä vaaditun osuma-alueen sijoituksen riittävällä tarkkuudella. Maalissa saa olla siihen luonnollisesti kuuluvia "luiden ja lihasten" tekemiä varjostumia ja "karvoituksen" erilaisia värisävyjä kuten elävilläkin eläimillä on. Maalialueen keskipisteen tai muun osan tarkoitushakuinen merkitseminen on ehdottomasti kielletty.
Pääperiaate tähän sääntömuutokseen on kokeen saaminen metsästyksellisemmäksi sillä eihän 23cm lautasia ole minkään eläimen kyljessä vrt ruutipuolen hirvi/karhukoe joka ammutaan vastaavaan 2D maaliin
8. Pisteiden lasku
-SJML Cup -osakilpailun tasapistetilanteessa lasketaan ensin ohilaukaukset, mitä vähempi sen parempi, sitten 3, 2 ja 1 pisteen osumien määrää suuruusjärjestyksessä.
Periaatteena se että voimassa olevilla säännöksillä voi käydä niin että tasapistetilanteessa enempi ohilaukauksia ja/tai haavakoita tehnyt voidaan täysin väärin perustein tuomita paremmaksi ampujaksi kuin se joka on saanut enemmän osumia ns. vitaalialueelle joka yleisesti hyväksytysti katsotaan tappavaksi osuma-alueeksi. On suorastaan moraalinen ja eettinen velvollisuuteni diktaattorina puuttua tähän erittäin räikeään epäkohtaan.
Määrään asiallisen mutta avoimin mielin käytävän keskustelun alkaneeksi!
Lopuksi, ennen viimeistä diktadorista määräystäni, totean että eipä se nimikaimani Kim Jong-ilinkään elämä kovin helppoa ole ja päätinkin haistattaa hänen hallintatavalleen, hänelle ja hänen tukijoilleen ns. pitkät…
Viimeinen määräykseni on että arvonimeni SJML:n kilpailusääntödiktaattorina lakkautetaan ikiajoiksi eikä toista hirmuhallitsijaa saa koskaan nousta enää valtaan. Myös hallitsijanimeni Kim Jong Il FIN kadotkoon lopullisesti koko maailmankaikkeudesta eikä sitä saa kukaan koskaan käyttää missään yhteydessä.
10:38
19.12.2010
Offline10:42
18.3.2008
OfflineOlko muuten vaistojousen matkan pudotuksella jokin peruste ?
Muutos perustui OSJM:n esitykseen, jossa sitä perusteltiin näin: "Liiton kilpailutoiminnan pitäisi tähdätä siihen, että kilpailuihin tähtäävä harjoittelu ja kisat palvelisivat mahdollisimman tasaisesti koko jäsenistön etua. Nyt kisoissa on yleisesti ammutettu vaistoluokassa ylipitkiä matkoja liian pieniin maaleihin ja kilpailuja varten on joutunut harjoittelemaan sellaisia matkoja, joita ei metsästystä varten joutuisi harjoittelemaan. Vaistoammunnassa tällä on merkitystä toisin kuin tähtäimiä käytettäessä ja ylipitkien matkojen harjoitteluun käytetty aika on pois realististen metsästysmatkojen harjoittelusta."
04:45
5.3.2012
Offline06:11
13.9.2009
OfflineOsaisiko joku tarkentaa, ovatko nämä kärjet Cup-sääntöjen mukaiset ja miksi eivät?
http://media.midwayusa.com/pro…..910332.jpg
07:20
18.3.2008
OfflineOsaisiko joku tarkentaa, ovatko nämä kärjet Cup-sääntöjen mukaiset ja miksi eivät?
Omat tulkintani:
Ei ole sääntöjen mukainen, koska säännöt kieltävät tuollaiset "väkäskärjet": "Kilpailuissa käytettävän leikkaavan kärjen on oltava muotoaan muuttamaton ja terän takaosan ja nuoliputken on muodostettava vähintään 90 asteen kulma." Kiul edellä kritisoi tuota 90 asteen sääntöä turhaksi ja sellainen se ehkä onkin. Mutta tämä sääntö on kaiketi sellaista perua, että on ajateltu väkäskärjen olevan metsästyksessä epäeettinen, koska huonon osuman ja läpäisyn tapauksessa nuoli takertuisi sellaisella ammuttaessa pahemmin kiinni riistaeläimeen tehden haavakon toipumisesta vaikeampaa.
Ei ole sääntöjen mukainen. Kilpailuissa käytetään taulukärkiä, bluntteja ja leikkureita, eikä tämä ole mikään niistä.
Sama juttu kuin 1. kärjessä.
10:33
20.8.2011
OfflineMikäs näissä mahtaa tulkinta olla?
10:50
8.9.2012
OfflineMikäs näissä mahtaa tulkinta olla?
Kyllähän tuo kaikki kriteerit täyttää…
En suosittele, tuhoo aika pahasti pakkoja.
11:53
31.1.2006
Offline. Mutta tämä sääntö on kaiketi sellaista perua, että on ajateltu väkäskärjen olevan metsästyksessä epäeettinen, koska huonon osuman ja läpäisyn tapauksessa nuoli takertuisi sellaisella ammuttaessa pahemmin kiinni riistaeläimeen tehden haavakon toipumisesta vaikeampaa.
Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että leikkurin terän takaosan kulmalla olisi jotain tekemistä metsästyksen etiikan kanssa. Minun on vaikea kuvitella sellaista Suomessa olevaa riistaa johon tuo 'nuolen takertuminen ja haavakon toipuminen' sopisi. Yleensäkään itsensä lohduttaminen ajatuksella, että tietynlainen kärki 'antaisi haavakolle paremmat edellytykset toipua' edustaa sitä 'huonompaa etiikkaa'. Tuo kohtahan on kopioitu tuolta 'Jousimetsästäjien eettiset periaatteet' osiosta. Nämä eettiset säännöt eivät oikeastaan ole kuin osin tekemisissä etiikan kanssa ja edustavat varsin 'välinekeskeistä' käsitystä aiheesta. Näiden ohjeiden mukaanhan 'väkäsmallin' Exoduksella metsästävä olisi 'automaattisesti' huonomman etiikan omaava metsästäjä kuin 'tasaperäisellä' Exoduksella metsästävä. Tosin tämä etiikka ei sitten kyllä päde majavanmetsästykseen l. ohjeiden eettinen perusta joustaa 'sopivasti' tarpeen mukaan…… Muutenkaan kärjen takaosan malli ei kerro metsästäjän etiikasta mitään.
Minusta tämä sääntökohta ja sen perusteluna käytetty ns. etiikka tulisi tulevaisuudessa poistaa tai korvata termillä 'kiinteäteräinen leikkuri', jos halutaan, että sellaista käytetään.
12:25
18.3.2008
OfflineTietysti voi miettiä sitäkin, onko kiinteän leikkurin vaatiminen kisoissa vain ihmisten kiusaamista, kun kerran avautuvallakin voidaan metsästää. Vai onko kiinteä leikkuri säännöissä siksi, että sillä pystytään parhaiten testaamaan ampujan osaamista jousensa säätämisessä, joka on kuitenkin jousimetsästäjän perustaitoihin kuuluvaa asiaa.
05:58
6.10.2006
Offline06:24
19.12.2010
Offline06:31
6.10.2006
Offline05:45
31.1.2006
OfflineTietysti voi miettiä sitäkin, onko kiinteän leikkurin vaatiminen kisoissa vain ihmisten kiusaamista, kun kerran avautuvallakin voidaan metsästää. Vai onko kiinteä leikkuri säännöissä siksi, että sillä pystytään parhaiten testaamaan ampujan osaamista jousensa säätämisessä, joka on kuitenkin jousimetsästäjän perustaitoihin kuuluvaa asiaa.
Nyt kun eettisyys on perusteena unohdettu, voidaan siis keskittyä itse asiaan. 8) Säätäminen on ihan ok veruke asialle, mutta miten siihen liittyy tuo terän takaosan kulma? Jos todella haluttaisiin sitten säätämistä 'tutkia' niin eikö silloin pitäisi määrätä käytettävän leikkurin tyyppi ihan tarkasti ja ottaa mahdollisesti kantaa sulitukseen ihan tasapuolisuuden nimissä? Vai riittäisikö tosiaan, että leikkuri on 'vapaavalintainen' kiinteä leikkuri ilman sen tarkempia speksejä teräkulmien yms. osalta?
P.S. Onko tosi, että Oulun pojat on ollu huolissaan siitä, että 'ylipitkä' vaistomatka cup-kisoissa aiheuttaa sen, että porukat reenaa 'väärin'? ::)
08:41
6.10.2006
OfflineTietysti voi miettiä sitäkin, onko kiinteän leikkurin vaatiminen kisoissa vain ihmisten kiusaamista, kun kerran avautuvallakin voidaan metsästää. Vai onko kiinteä leikkuri säännöissä siksi, että sillä pystytään parhaiten testaamaan ampujan osaamista jousensa säätämisessä, joka on kuitenkin jousimetsästäjän perustaitoihin kuuluvaa asiaa.
Nyt kun eettisyys on perusteena unohdettu, voidaan siis keskittyä itse asiaan. 8) Säätäminen on ihan ok veruke asialle, mutta miten siihen liittyy tuo terän takaosan kulma? Jos todella haluttaisiin sitten säätämistä 'tutkia' niin eikö silloin pitäisi määrätä käytettävän leikkurin tyyppi ihan tarkasti ja ottaa mahdollisesti kantaa sulitukseen ihan tasapuolisuuden nimissä? Vai riittäisikö tosiaan, että leikkuri on 'vapaavalintainen' kiinteä leikkuri ilman sen tarkempia speksejä teräkulmien yms. osalta?
P.S. Onko tosi, että Oulun pojat on ollu huolissaan siitä, että 'ylipitkä' vaistomatka cup-kisoissa aiheuttaa sen, että porukat reenaa 'väärin'? ::)
_———————————–_
Vapautin leikkuri säännöstä turhat sanat.
"Pykälä"muokataan…
08:54
18.3.2008
OfflineNyt kun eettisyys on perusteena unohdettu, voidaan siis keskittyä itse asiaan. 8) Säätäminen on ihan ok veruke asialle, mutta miten siihen liittyy tuo terän takaosan kulma?
Ei se minusta ainakaan siihen liity ja kuten Heka edellä kirjoittaa, pykälää muutetaan. Eettisyyttä ei myöskään mainita säännöissä perusteena leikkurisäännölle, mutta sitä amerikkalaislähtöisten eettisten ohjeiden peruahan se varmasti "historiallisesti" on. Itse asiassa muistelin, että se olisi jo aiemmin poistettu myös eettisistä ohjeista, mutta siellähän tuo vielä näkyi lukevan.
P.S. Onko tosi, että Oulun pojat on ollu huolissaan siitä, että 'ylipitkä' vaistomatka cup-kisoissa aiheuttaa sen, että porukat reenaa 'väärin'? ::)
Enemmän varmaan siitä, että ampumamatkat suhteessa vitaalin kokoon ovat olleet vaistoluokassa kuulemma monesti kohtuuttomia. Itse kun ammun taljaa, niin en ole tähän suuremmin kiinnittänyt huomiota. Säännöissähän on suositus, jonka olisi tarkoitus ohjata tuota ampumamatkaa suhteessa maalin kokoon, mutta usein tuo suositus on jäänyt kisajärjestäjiltä vaille huomiota. Näin voi tietysti olla jatkossakin. Tähtäimillä varustetulla jousella pitkien matkojen treenaaminen palvelee yhtä lailla myös metsästysmatkoilta ampumista, mutta ihan uskottavalta minusta kuulostaa, että vaistojousessa tilanne on osittain toinen. Tästä saa kuitenkin vaistoampujat halutessaan väitellä enemmän, itse kun ammun vaistolla vain pari kertaa vuodessa.
09:42
9.8.2010
OfflineVapautin leikkuri säännöstä turhat sanat.
"Pykälä"muokataan…
Nyt kun muokkaatte lennossa sääntöjä niin versioikaas niitä myös. Vaikkapa merkkaatte päivämäärän koska viimeinen muokkaus on tehty niin ei tarvitse verrata rivejä jotta näkee onko muokattu sitten viimenäkemän.
——————————————-
Hämmeessä kun ollaan hittaita…
01:21
19.12.2010
OfflineJonkinsortin "Oulun poikana" – joskin hyväksyn termin varsin pitkin hampain nimenomaan tuon "Oulun" osalta kantani tuohon maksimatkan tiputtamisesta 25 metriin oli ja on se että onko metsästäjäjärjestön omissa kisoissaan tarpeen ammuttaa livemetsätykseen ylipitkiä matkoja kisoissa kun esim 5 parhaan keskimääräinen taso liikkuu jossain 13-25% kieppeillä radan maksimipisteistä. Jos tuo em. keskiarvo olisi vaikkapa 50% kieppeillä niin maksimimatka voisi olla vallan hyvin esim 45 metriä. Mitä tuota tuli surffailtua cuppikisoja muutama vuosi taaksepäin niin sieltä löytyi vaistoluokassa tasan yksi 50% ylitys maksimipisteistä ja 2-3 40% ylitystä.
Kun tulostasoa katsoo tuolla tapaa vertailemalla herää kysymys että mikä, mikä, mikä ihme tässä mättää – pitääkö vaihtaa ampujat parempiin, kieltää vaistojouset vai olisko joku muu mahdollisuus… 🙂
1 Guest(s)
Log In
Register