10:06
22.2.2010
OfflineVarjaagi kirjoitti:
No joopa joo… metsästyskohteena täytyy olla myös naaraita sillä pelkällä sonnimetsästyksellä kannan koostumus kieroutuisi ihan vitikkoon. Onkos naaraat sitten poikosten harjoittelu kohteita vain ”vaan” syömälihaa?
Tällä viittasit mihin??
Tottakai naaraita tulee ampua, eihän kukaan toisin ole sanonut?
Jenkeillähän on paljon enemmän tätä ”doemanagementtia” kuin suomessa.
Mutta asia mihin siinäkin olen kiinnittänyt huomiota, on että ampuvat
vain isoja naaraita, eikä ole väliä onko sillä vasa/t vai ei. Kai ne
vasat sitten siellä isoissa laumoissa pärjää, eivät enää kuitenkaan
maitoeväällä ole kun jahti on päällä.
11:20
19.12.2010
OfflineNo, lähinnä siihen että eipä noita naaraiden tai vasojen kaatoja juuri näytetä ja leikkimielisesti sanottuna mielikuva on sellainen ettei niitä edes ole olemassa – moosen täytyy siis kasvaa maamunista . Eli jenkeissä arvostetaan riistaa ja arvotetaan metsästystä hiukan eritavalla kuin meillä Suomessa. Ei sen kummempaa tarkoitusperää.
Pai tö vei – ainakin tässä taapero treenaa ampumista tappopaikoille – vaikka taitaakin olla jenkkitaapero:
feature=player_embedded#t=6s
12:23
22.2.2010
OfflineAivan, joo ei niitä naaras/vasa pätkiä kyllä liiaksi ole. Olen jo muutaman vuoden seurannut Midwest Whitetail semilive showta ja heidän prostaff porukoilla eri osavaltioissa on aikalailla enemmän sääntö kuin poikkeus, että ainakin alkukaudesta ampuvat naaraita pois ja kuvaavat nämäkin pätkät. (juuri tätä doe managementtia=kannan hoitoa)
Tuota vasojen ampumista ei kyllä näe oikeastaan ollenkaan, liekö jättävät ne kasvamaan. Alla olevassa pätkässä on pari natu kaatoa, joista viimeinen on kyllä aika vasa luokaa kokonsa puolesta. Pään sivuprofiilikin on aika kolmiomainen.
http://www.midwestwhitetail.co…..lists.html
Tuo MW show on sinänsä mukavaa katseltavaa, että heiltä tulee lähes joka vko uusi pätkä joltain porukalta(löytyy myös kivääri,haulikko ja muzzleloaderi pätkiä) Bill Winke(shown perustaja ja pääjuontaja) on yksi tämän hetken kuuluisimpia jousimetsästäjiä jenkeissä ja kaverilla on kyllä eettisyys kohdallaan. Esim. hän ei omilla maillaan ammu alle 4v vanhoja pukkeja. Mutta silti joissain pätkissä näkyy aika paljon tätä keskelle ampumista, ei tosin hänen toimestaan.
Mutta nyt tämä ketju alkaa jo ajautua pahasti sivulle alkuperäisestä aiheesta.. 
12:25
22.2.2010
OfflineVarjaagi kirjoitti:
No, lähinnä siihen että eipä noita naaraiden tai vasojen kaatoja juuri näytetä ja leikkimielisesti sanottuna mielikuva on sellainen ettei niitä edes ole olemassa – moosen täytyy siis kasvaa maamunista . Eli jenkeissä arvostetaan riistaa ja arvotetaan metsästystä hiukan eritavalla kuin meillä Suomessa. Ei sen kummempaa tarkoitusperää.
Pai tö vei – ainakin tässä taapero treenaa ampumista tappopaikoille – vaikka taitaakin olla jenkkitaapero:
feature=player_embedded#t=6s
Kyllä, ja hienosti vetää..
10:38
15.7.2009
Offline09:38
22.2.2010
Offline10:27
22.2.2010
Offline11:27
19.12.2010
OfflineKyllä oli upotusta vähänlaisesti tuossa Arzaanin pätkässä mutta ajatelkaapas mitä varren päässä oleva leikuri tekee sisuskaluille kun elukka ottaa ritolat – sehän heiluu siellä vitaalikalujen seassa kuin hullun xxxxx mielettömän xxxxxxxxx… Voi jopa JOISSAIN tapauksissa olla tehokkaampi kuin pelkästään lävistänyt nuoli…
04:13
9.2.2006
OfflineArto pohti metsästysvideoiden vasapätkien puuttumista. Ainoa vastaantullut vasojen kaatoja videolle kuvannut hahmo on huntingfootage.com -sivulla paljon julkaissut Bowana. Nykyään videot taitavat olla myös youtubessa.
Tämä kaveri kyttää jossain Atlantan esikaupunkialueiden laitamilla ja ampuu vasoja, naaraita ja joskus jonkun pukinkin.
Wisconsinissa minulle piirtyi selainen kuva, että vasan ampuminen oli aina pahasta, sillä vasa saattoi olla pukki. Ainakin isäntäväen otsa rypistyi kun kaadetun vasan otsatukan sisässä oli pieni nypy, joka osoitti vasan olevan uroksen. Kas kun eivät etukäteen asiasta sanoneet. Vaikea on päästää vapauteen peurannulikkaa, jolta on kummatkin keuhkot ammuttu puhki. Naaraat olivat ihan ok riistaa.
Mutta niinhän se menee. Jos tavoitellaan trofeelaadultaan hyvää populaatiota, niin ylimääräiset suut pitää tukkia, nuoret pukit pitää jättää rauhaan, paitsi jos kolme-neljävuotiaalla on ikäisekseen onnettomat sarvet. Mutta vasojen ampumisesta pidättyminen siinä pelossa, että tulee ammuttua urospuoleisia liittynee siihen, että Jenkeissä metsästyspaine kohdistuu myöhemmissä ikäluokissa kovin voimakkaasti pukkeihin.
05:13
22.2.2010
OfflineNo joo, noin kun asiaa ajattelee, niin ihan järkevältä selitykseltä kuulostaa. Tuolla jenkkilän päässähän tuota peurapopulaatiota riittää niin paljon, ettei tällaista Suomen kaltaista ”50/50” suositusta kannan säätelyssä tarvita. Noin tuota asiaa en ajatellutkaan.
Itse olen tosiaan tuota Midwest Whitetail sarjaa seurannut jo usemman vuoden. Tuossa sarjassa ampuvat kyllä vasojakin jonkin verran alkukaudesta ja välikausina, milloin pukit ovat ”piilossa”. Muutenkin pääsääntöisesti fiksua toimintaa ja hyvin kuvattua matskua.
07:31
16.7.2010
Offlinebowaman kirjoitti:
kattelin samaa!!! nuoli töksähti luuhun ja tippui pois kun buffalo lähti laukkaa.. Ei se nuoli ainakaan läpi mennyt 😀 vielä kaatuma vaiheessa ei ollut reikää siin toisella puolella luulen et veret pistettiin… en usko, että tuo grttaxi huijais kun sil muutenkin on tärkeitä ”sponsoreita”
itte metsastany jenkeissa nyt 7 vuotta peuraa ja elkkia ei taalla verta pistella jos on viela elossa ni ammutaan uudelleen.
06:01
22.12.2010
Offlinedille7 kirjoitti:
bowaman kirjoitti:
kattelin samaa!!! nuoli töksähti luuhun ja tippui pois kun buffalo lähti laukkaa.. Ei se nuoli ainakaan läpi mennyt 😀 vielä kaatuma vaiheessa ei ollut reikää siin toisella puolella luulen et veret pistettiin… en usko, että tuo grttaxi huijais kun sil muutenkin on tärkeitä ”sponsoreita”
itte metsastany jenkeissa nyt 7 vuotta peuraa ja elkkia ei taalla verta pistella jos on viela elossa ni ammutaan uudelleen.
ok jokatapauksessa ensimmäinen meni pieleen varmaankin sit ampui uuden nuole tilalle. sinahan tiedat paremmin kun kerran ”jenkkilanen” olet
1 Guest(s)
Register
