Metsästyksellä on Suomessa pitkät perinteet. Aika on muokannut metsästykseen erilaisia kirjoittamattomia ”lakeja” ja tapoja, joita noudatetaan edelleen. Vanhat tavat ja kirjoittamattomat lait ovat asioita, jotka huomataan metsästäjien keskuudessa. Ne ovat kulkeneet perimätietona isiltä pojille ja tyttärille useiden satojen, jos ei jopa tuhansien vuosien ajan.
Kaikkiin metsästysporukoihin muovautuvat omat ”säännöt ja tavat” kunhan vuosia yhdessä metsästystä alkaa kertyä ja ne saattavat hieman vaihdella myös eri puolilla Suomea.
Kun saadaan kutsu metsästämään päiväksi, varaa kutsun saanut metsästäjä eväät (esim. makkara, kahvi) myös kutsujalle. Jos metsästys kestää viikonlopun, varaa kutsuttu kutsujalleen ”saunakaljat”. Jos metsästys tapahtuu koiraa käyttäen ja saaliiksi saadaan esim. jänis, tarjoaa ampuja etiketin mukaisesti saaliseläintä ensin koiranomistajalle. Mikäli saaliiksi saadaan vain yksi jänis, sorsa tai kanalintu ja koiraa ei ole käytössä kuuluu saalis automaattisesti ampujalle. Mikäli ampuja haluaa saaliinsa esim täyttää on hänellä siihen oikeus, asian voi esittää esim ”jos koiramiehellä ei ole mitään sitä vastaan niin …” (näin koiranomistaja ymmärtää tulleensa huomioiduksi). (Riistaan tulee omistusoikeus vasta saaliina, elävät eläimet ovat valtion omaisuutta Suomessa. Esim: Usa:ssa omistussuhde eläimeen tulee maanomistuksen mukaan.)
Myös maanomistajan muistaminen silloin tällöin kuuluu hyviin metsästystapoihin ja antaa metsästysmaalle jatkuvuutta. Usein metsästysreissuja tehdään porukalla, joten reissun päätyttyä on kohteliasta kysyä mitä on velkaa ja osallistua esim. polttoainekuluihin.
Jousella haastetta
Monesti kuulee puhuttavan, että jousimetsästyksestä haetaan haastetta metsästykseen. Näin koen asian itsekin. Haasteellisuuden pitäisi kuitenkin tulla siitä, että joutuu opettelemaan miten päästään eläimen lähelle. Jousimetsästäjän tulee oppia lukemaan eläimen käyttäytymistä ja etsiä eläintä herpaantumatta tarkkaillen tilannetta, jossa jousen voisi virittää eläimen huomaamatta. Ampumisessa ei saa olla mitään haastetta, vaan ampumisen pitää olla helppoa. Haasteellisuus tulee metsästämisestä, EI ampumisesta EIKÄ osumisesta.
Minä ja muut
Kirjoittamattomia metsästykseen liittyviä sääntöjä ja tapoja on runsaasti liittyen käytännön metsästystoimintaan. Metsästyksessä käytettävät aseet ovat henkilökohtaisia, niihin ei luvatta kosketa. Toisen metsästäjän passipaikka on pyhä, sinne tai sen läheisyyteen ei ole lupa mennä. Toisen kojua, standiä tai plaindia ei myöskään käytetä ilman lupaa. Jos passipaikassasi on jo joku tuntematon, etsi mieltäsi osoittamatta itsellesi uusi paikka (valtion mailla metsästettäessä paikkoja ei voi varata). Porukalla metsästettäessä passipaikat yleensä arvotaan.
Vieraillessasi valtion laavuilla tai eräkämpillä, jotka ovat kaikkien vapaassa käytössä, tulee muistaa että laavulla tai kämpällä kauiten ollut on velvollinen antamaan tilaa uusille tulokkaille. Jos tilaa ei ole, on kauiten ollut se, joka lähtee jatkamaan matkaa. Samoille tulille ovat kaikki tervetulleita aina marjastajista metsästäjiin, mutta seuraavaksi yöksi jää uusin tulokas, jos tilaa ei ole.
Mikäli vierailet ko. paikoissa, on velvollisuutesi jättää paikat puhtaammiksi, mitä ne tullessasi olivat. Pitää myös huolehtia, että seuraavalle tulijalle on polttopuut ja sytykkeet valmiina kuivamassa. Näin toimien saatat pelastaa ihmishengen tunturissa. Kotiväelle tai metsästyskavereille kannattaa kartoittaa paikat, joissa metsästät ja koska tulet pois. Siten etsimisesi rajoittuu pienemmälle alueelle, jos jotain sattuu.
Leirielämässä tai metsästysmatkoilla kaikki osallistuvat leirin askareisiin ja tittelit jätetään kotiin. Seurueesta löytyy vain metsänkarvaisia miehiä/naisia, ei herroja eikä rouvia. Kukaan ei ole oikeutettu erityiskohteluun: arkisista askareista polttopuiden teko, vedenkanto, perunankuorinta ym. askareet onnistuvat varmasti kaikilta, mitään palvelua ei ole lupa odottaa. Aamulla ensimmäinen herääjä tekee tulet ja illalla ensimmäinen leiriin palannut virittää nuotion. Leiripaikka putsataan huolella, sillä periaatteena on, että sen minkä metsään viet, tuot myös mukanasi pois. Kulkupeli jätetään sellaiseen paikkaan, ettei se haittaa muuta liikennettä. Puhelinnumerosi tuulilasissa helpottaa löytämistäsi. Vaikka tuntisit olevasi korvessa, joku muukin voi siellä viihtyä, niinpä metsästyksen tulee tapahtua huomiota herättämättä. Mikäli kohtaat metsässä muita metsästäjiä tai luonnossa liikkujia, on hyvien tapojen mukaista käydään heitä reilusti tervehtimässä.
Ihmisen paras ystävä
Koira on ollut suomalaisen metsästäjän luotettava toveri ja apulainen jo ammoisista ajoista lähtien. Monet kirjoittamattomat säännöt koskevatkin metsästyskoiraa ja sen kohtelua. Isännän ja koiran välinen suhde on metsästyksessä tärkeä, joten sen turmelemista pitää ehdottomasti välttää.
Toisen koiralle ei anneta herkkupaloja isännältä lupaa kysymättä. Toisen koiraa ei myöskään kouluteta tai komennella, vaan annetaan omistajalle ”vinkki” siitä, miten koiran saisi toimimaan paremmin. Jos omalla koirallasi on ”pahoja tapoja”, neuvo kavereitasi toimimaan haluamallasi tavalla tilanteessa ja kerro ”pahoista tavoista” avoimesti. Tuntemattoman koiran ajosta ei jänistä ammuta tai lintua pudoteta. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, annetaan saalis koiran omistajalle ja pahoitellaan tapahtunutta. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä; kaverin koiraa ei arvostella, vaikka se ei aina toimisikaan.
Tapion aarteet
Saalista käsitellään ennen kaikkea saalista kunnioittaen. Saaliilla ei pröystäillä eikä leuhkita ja porukkajahdissa saalis on kaikkien yhteinen. Tulee muistaa, että haavakoita tulee jokaiselle joskus, joten käyttäytymisen tulee olla asiallista ampujaa kohtaan. Jos eläintä täytyy etsiä, osallistuvat kaikki etsintään tarvittaessa. Omaa apuaan etsimiseen pitää tarjota joka tapauksessa ilman, että sitä kukaan erikseen pyytää. Mikäli metsästys tapahtuu porukalla (esim. valtion mailla) ja saalista saadaan, jaetaan saalis osallistujien kesken. Kunnianosoitukseksi onnistuneesta suorituksesta ampujalle laitetaan havunoksa hattuun, jotta hänet voidaan tunnistaa. Trofeet, nahka ja sisäelimet kuuluvat aina ampujalle, jonka tehtävänä on myös eläimen suolistaminen ja trofeiden irrottaminen. Ampuja myös päättää miten trofeet irrotetaan ja ketkä osallistuvat irrottamiseen. Ensimmäinen tappavalle alueelle osuva luoti / viimeinen hauli määrittää sen, kuka kaatoi eläimen. Nuolen rinnastaisin luotiin.
Ei oppi ojaan kaada
Kirjoittamattoman metsästysetiketin noudattamatta jättämisestä ei useinkaan huomauteta, kutsut jahtiin vain loppuvat. Välillä kirjoittamattomiin sääntöihin on turvauduttu myös raastuvassa. Jousimetsästäjistä löytyy paljon metsästäjiä, joille nämä asiat ovat päivänselviä. Osa meistä on kuitenkin aloittanut metsästyksen vasta jouseen törmättyään, eikä ole imenyt oppia ”äidinmaidosta”. Näille uusille metsästäjäsukupolville on siten tärkeää jakaa perinnetietoa metsästystavoista, ettei hyvä metsästyskäytös pääsisi unohtumaan ja saisimme säilyttää elämäntapamme tulevaisuudessakin.
Terveen maalaisjärjen käyttö eri tilanteissa on tietenkin tärkeintä ja menee tarvittaessa ohi kaikkien lakien.
Metsästyksen ”eettiset säännöt” ja lisää tietoa aiheesta löydät myös Metsästäjäin Keskusjärjestön sivulta: www.riista.fi.
© 2007, Manu Mäkinen
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 4/2007.
