Julkaistu

Jousikalastusvälineet kuntoon ja harjoittelemaan

Jousikalastus tai oikeastaan kalojen metsästys jatkaa metsästyskautta ja tekee jousimetsästyksestä todella ympärivuotisen lajin. Yksin liikkuva jousikalastaja voi hiipiä rantoja pitkin tai kahlata vedessä. Apurin kanssa kalastava voi käyttää venettä ja lipua hidasta kävelyvauhtia äänettömästi rannan tuntumassa. Venettä voi käyttää myös alkusyksyn pimenevinä iltoina akulla ja valolla terästettynä.
Jatka artikkeliin Jousikalastusvälineet kuntoon ja harjoittelemaan

Julkaistu

Vinkit kaurispukin keväiseen jousimetsästykseen

Keväinen kaurispukkijahti on mielenkiintoinen ja virkistävä lisä suomalaiseen metsästyskulttuuriin. Kauris on reviirieläin ja sen toiminta on helposti ennakoitavissa etukäteistiedustelun myötä. Silti kauris voi olla pahimmillaan (tai parhaimmillaan) äärimmäisen arka ja varovainen riistaeläin ja oppii nopeasti varomaan huolimatonta metsästäjää.
Jatka artikkeliin Vinkit kaurispukin keväiseen jousimetsästykseen

Julkaistu

Liiton viestintäkokonaisuus uudistuu

Suomen Jousimetsästäjäin liitto on julkaissut vuosia sekä Jäkkärä-lehteä että verkossa julkaistuja kirjoituksia. Viime vuosina Jäkkärän julkaisutoiminta on muuttunut asteittain haasteellisemmaksi, erityisesti kirjoittajapulan tähden. Lisäksi sosiaalisen median rooli harrastajakunnan viestinnässä on noussut ja perinteisen painetun median merkitys on vähentynyt.  Jatka artikkeliin Liiton viestintäkokonaisuus uudistuu

Julkaistu

SJML Cup – kisat kesällä 2021

Vuoden 2020 Cup-kisakierros jätettiin järjestämättä vallitsevan koronatilanteen ja -rajoitusten tähden, ja tämän vuoden Cup-kisojen järjestämisessä noudatetaan jälleen voimassaolevia rajoituksia. Valtaosa yleisötilaisuuksien järjestämistä koskevista rajoituksista päivittyy toukokuun aikana, ja mikäli rajoitukset sallivat, vuoden 2021 Cup-kisakierros pidetään jäsenseurojen järjestämismahdollisuuksien mukaisesti. Alustavasti järjestäjiä löytyy jo neljälle SJML Cup osakilpailulle.

Julkaistu

SJML- seinäkalenteri 2021 ennakkomyynnissä nyt!

Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry:n seinäkalenteri nyt ennakkomyynnissä!

  • Nidottu
  • Aukeama jokaiselle kuukaudelle
  • Upeat jousimetsästysaiheiset kuvat
  • Hinta 20 euroa/kpl

Hyödynnä ennakkomyynnin etu ja tilaa omasi nyt tai viimeistään 14.11.2020 – ennakkoon tilatut kalenterit toimitetaan postitse ilman toimituskuluja!

Tilausohjeet: lähetä sähköposti osoitteeseen info@jousimetsastys.fi. Laita sähköpostin otsikoksi KALENTERITILAUS ja lisää nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi ja haluamasi kappalemäärä. Kalenterit laskutetaan erillisilaskutuksena kalenterin mentyä painoon.

*Suomen Jousimetsästäjäin Liitto pidättää oikeuden peruuttaa tilaukset, mikäli kalenterin minimipainomäärä ei ennakkotilausten perusteella toteudu.

Julkaistu

Suomen Jousimetsästäjäin Liiton sääntömääräinen vuosikokous Espoossa 26.7. klo 17.

Covid19-taudin aiheuttamien kokoontumisrajoitusten tähden Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry päätti siirtää poikkeustilan näin salliessa sääntömääräisen vuosikokouksensa myöhempään aikaan, rajoitusten hellitettyä. Tänä vuonna vuosikokous järjestetään Hoodin metsästysjaoksen järjestämien SJML Cup-sääntöjä mukailevien kesäisten 3d-jousiammuntakilpailuiden jälkeen Pirttimäen Kahvilassa, osoitteessa kunnarlantie 110, 02740 Espoo (katso tästä kalenterimerkintä) klo 17 alkaen.

Lisämainintana – ei vuosikokouksen agendaan liittyvä ilmoitus:

Liiton toiminnassa olennaisena osana ovat aina olleet erityisesti aktiiviset toimihenkilöt. Vuosikokouksessa valittavien uusien hallituksen jäsenten valitsemisen myötä starttaamme uuden hallituskauden, jonka alkuun ensimmäisinä alustavina asioina tulevat uuden Jäkkärän päätoimittajan löytäminen ja hyvin todennäköisesti uuden toimihenkilöroolin – viestintävastaavan – perustaminen. Mikäli siis koet vetoa ja paloa tämänkaltaisiin tehtäviin, ota rohkeasti yhteyttä antti@jousimetsastys.fi tai info@jousimetsastys.fi, olemme jokaisesta aktiivisesta, innokkaasta tekijästä onnellisia!

Kisa- ja kesäterveisin!

Antti Saarenmaa

Suomen Jousimetsästäin Liitto ry

Julkaistu

Oulun ja Varsinais-Suomen IBEP-kurssit peruttu

Johtuen Kiinassa alkuvuodesta käynnistyneestä COVID-19- tartuntatautiepidemiasta ja Suomen hallituksen 12.3.2020 antamista rajoituksista ja suosituksista, myös Suomen Jousimetsästäjäin Liiton Oulun ja Varsinais-Suomen IBEP-kurssit perutaan. Pyrimme järjestämään uudet kurssit peruttujen tilalle tilanteen selvittyä ja rajoitus- ja varotoimenpiteiden tarpeen laannuttua.
Jatka artikkeliin Oulun ja Varsinais-Suomen IBEP-kurssit peruttu

Julkaistu

SJML Cup 2019

2019 SJML-Cup kisassa oli seitsemän osakilpailua, järjestäjinä Hood, YSJMA, EPJM, VSJM, Juoksa ja Vilhivuori (SM-kisa). Kisavuosi alkoi 4.5.2019 Espoossa ja päättyi 4.8.2019 Vilhivuoressa.
Kisasuorituksia kertyi yhteensä 375. Lisäystä 35 vuodesta 2018, vaikka osakilpailuita oli yksi vähemmän. Suurin osallistujamäärä oli Kaatajassa, 96 ja siellä myös suurin luokka, miesten talja, 54 ampujaa. Luokkien kymmenen parasta keräsivät henkilökohtaisia pisteitä ja kolme parasta myös seurapisteitä.
Jatka artikkeliin SJML Cup 2019