Julkaistu

Hirvijahdissa villiruusujen maassa Albertassa – Kanadanhirvi jousella

Saavuin Edmontoniin sunnuntai-iltana 22.9. vaikka metsästys alkaisi vasta tiistaina. Tämä siksi, että haluan aina tärkeisiin jahteihin mennessäni varmistaa, että varusteeni ja metsästysvaatteeni ehtivät perille ennen aloitusta. Tarkoituksenani oli viettää kaksi yötä hotellissa ja totuttautua -9 tunnin aikaeroon nukkumalla matkan rasitukset pois. Outfitteri Ryk Visscher piti ajatusta hulluna ja tarjosi mahdollisuutta tulla leiriin suoraan lennolta ja aloittaa jahti ennen muiden tuloa.
Jatka artikkeliin Hirvijahdissa villiruusujen maassa Albertassa – Kanadanhirvi jousella

Julkaistu

Kanadan karhumailla

Kauan odotettu mustakarhun metsästysmatka Kanadaan on takanapäin. Tätä muisteloa kirjoittaessani tunnen jopa lievää ikävöintiä uusintaretkeen rapakon taa. Kylmän Juhalle olin jo aikaa sitten ilmaissut halukkuuteni lähteä sopivan porukan mukana karhun pyyntiin Kanadaan. Sitten viime vuoden lopulla Juha soitti. ”Yksi paikka olisi toukokuussa tarjolla, lähekkö?” ”No lähen.”
Jatka artikkeliin Kanadan karhumailla

Julkaistu

Jahtimatkalle Latviaan?

Totta kai, sanoi allekirjoittanut. Ja samaa mieltä oli myös joukko muitakin innokkaita, jotka halusivat olla mukana ensimmäisellä Latviaan suuntautuneella jousimetsästysreissulla. Matkalla mukana olivat matkanjärjestäjämme Petri Korhonen, eräs Suomen kokeneimmista jousimetsästäjäjistä, Manu Mäkinen, liiton puheenjohtaja Teemu Simenius, liiton kisavastaava Jorma Tuovinen, sekä allekirjoittanut.
Jatka artikkeliin Jahtimatkalle Latviaan?

Julkaistu

”Pöhveliä” jousella

Afrikan puhveli (kafferipuhveli) on myyttinen eläin, jonka metsästykseen liittyy monia uskomuksia ja ties mitä ”mutu”-juttuja. Aivan erityisesti puhvelia jousella metsästettäessä liikkuu jahdista suorastaan uskomattomia tarinoita. Niitä metsästäjät ovat vuosien mittaan tietenkin itse vielä höystäneet omaa egoaan ja suorituksen tasoa nostaakseen.
Jatka artikkeliin ”Pöhveliä” jousella