
Valkohäntäpeura on ollut merkittävä jousimetsästäjien kohde Suomessa vuodesta 2017 alkaen. Tässä käytetään peuraa esimerkkinä, mutta peuran tilalle voidaan ajatella moni muu nopealiikkeinen sorkkaeläin.

Valkohäntäpeura on ollut merkittävä jousimetsästäjien kohde Suomessa vuodesta 2017 alkaen. Tässä käytetään peuraa esimerkkinä, mutta peuran tilalle voidaan ajatella moni muu nopealiikkeinen sorkkaeläin.
Suomessa on perinteisesti metsästetty valkohäntäpeuraa ruokinnalta. Se onkin hyväksi havaittu ja tehokas metsästysmuoto. Miksi edes ajatella metsästystä muuten kuin edellä kuvatulla, toimivalla tavalla. Pureudutaan tässä muutamaan etuun, joita polun varrelta metsästäessä eittämättä on.
Riistakamerat ovat käteviä laitteita metsästyksen apuna. Fiksusti sijoitettuna niiden avulla saa selville mitä ja mihin suuntaan polun varrella liikkuu sekä mihin aikaan ja ketä ruokintapaikalla tai loukun tienoilla käy. Ottaisinko sellaisen käyttöön?
Jokaisen jousimetsästäjän, riippumatta siitä rakentaako hän nuolensa itse vai ei, pitäisi kyetä korjaamaan niihin tulevia vaurioita. Kierreholkkien kiinnittämisen, sulkien liimaamisen ja kolhiintuneen nokin vaihtamisen pitäisi olla jousimetsästäjän jokamiehen taitoja.
Jatka artikkeliin Metsästysnuolen korjaaminen
Alkaneen kauden peurasaaliskuvien kertymistä odotellessa ohessa jokunen otos jousella tänä vuonna saaduista metsäkauriista. Onnea saamahenkilöille!
Jatka artikkeliin KaurissaaliitaPÄIVITYS: Joudumme siirtämään kurssia myöhemmäksi äkillisen sairastumisen vuoksi. Ilmoitamme uuden päivämäärän myöhemmin. Pahoittelut!
– – –
Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry järjestää IBEP-kurssin 23.-24.3.2024 Paimiossa. Kurssipaikkana toimii Paimion metsästysseuran maja, Saustilantie 147, Paimio.
IBEP eli International Bowhunter’s Education Program on paitsi erinomainen tilaisuus saada yhden viikonlopun aikana hyvät teoreettiset tiedot jousimetsästyksestä kuin myös suuremman riistan metsästykseen valmistava kurssi. Lähialueista Ahvenanmaa edellyttää jousimetsästäjiltä IBEP-kurssin suorittamista.
Kurssipäivien aikana on ohjelmaa seuraavasti: lauantaina klo 09.00 – 19.00 ja sunnuntaina klo 09.00 – 15.00. Kurssin läpäisyyn vaadittava koe suoritetaan sunnuntaina iltapäivän päätteeksi.
Virallinen kurssimateriaali on englanninkielinen, mutta kurssin koulutuskieli on suomi. Tälle kurssille otetaan mukaan maksimissaan 20 henkilöä ja se toteutetaan, mikäli kurssille ilmoittautuu vähintään kahdeksan (8) henkilöä. Omat jousimetsästys- ja muistiinpanovälineet mukaan. Kurssin aikana on myös mahdollisuus kokeilla mm. erilaisia puupasseja, niiden käyttöä ja niiltä ampumista.
Hintaan sisältyy koulutuksen ja kurssimateriaalin lisäksi lauantaina ja sunnuntaina lounas. Tauoilla on mahdollista keitellä kahvia/teetä.
HUOM: Kurssipaikan tiloissa ei ole mahdollisuutta yöpyä.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla kurssimaksu. Viimeinen ilmoittautumispäivä 10.3.2024. Peruutus on mahdollinen yksi (1) viikko ennen tapahtuman alkua, jonka jälkeen kurssimaksua ei palauteta.
Suurten hirvieläinten metsästys jousella sallitaan vuoden 2024 alusta lähtien. Ministeri on allekirjoittanut 5.12.2023 uuden toimeenpanomääräyksen, joka sallii sika- ja kuusipeuran sekä saksanhirven metsästämisen jousella 1.1.2024 alkaen.
Jatka artikkeliin Tanska sallii suurten hirvieläinten metsästämisen jousella
Etenkin ensimmäistä joustaan hankkiva joutuu pohtimaan millaiseen jouseen investoisi. Yritämme tässä jutussa avata lyhyesti mitä rahalla saa ja mihin hankinnassa kannattaa kiinnittää huomiota.
Jatka artikkeliin Jouset – mitä rahalla saa?
Jokainen, joka on istunut passissa useamman tunnin tietää, että kylmä alkaa hiipiä jäseniin, vaikka olisi lämpöasteita. Talvipukeutuminen asettaa aivan omat haasteensa varsinkin jousimetsästäjälle. On kyettävä pukeutumaan lämpimästi toimintakyky kuitenkin samalla säilyttäen. Salaisuus on kerrospukeutuminen.
Jatka artikkeliin Jousimetsästäjän talvipukeutuminen
Istumavaljaat eli tree saddlet kehittyvät tällä hetkellä kovaa vauhtia, koska niiden käyttö on yleistynyt erittäin voimakkaasti rapakon takana ja kiinnostuksen lisääntyminen tuntuu myös täkäläisissä metsästäjäpiireissä. Vertailen tässä jutussa kaksia, vähintään yhden kauden metsästyskäytössä olleita istumavaljaita.
Jatka artikkeliin Kilpailu kirittää tuotekehitystä
Metsästyskauden alusta päivä lyhenee, aamut ja illat hämärtyvät. Silloin jousen tähtäintä on hyvä kirkastaa lisävalolla. Millaisia vaihtoehtoja kaupan hyllystä löytyy – ja mitä eroja niissä on?
Jatka artikkeliin Lisävaloa tähtäimeen
Peuraa on ammuttu ja on aika kerätä varusteet jahtilavalta sekä ottaa esille jäljityksessä ja suolistuksessa tarvittavat välineet. Kokenut metsämies pärjää tästä eteenpäin lampulla ja puukolla, mutta toimintaa voi helpottaa muutamalla lisävarusteella.
Jatka artikkeliin Millä varusteilla peuran kaadolle?